Sain kuulla murskaavan uutisen: 5% mahdollisuus että minusta tulee koskaan äiti!! 5%- siis se on sama kuin nolla. Eli minusta ei tule äitiä, en saa koskaan kokea pienen ihmeen kasvamista vatsassai, ihailla kasvavaa kumpua, kokea synnytystä, kasvaa äidiksi.. en saa koskaan kokea riittämättömyyttä toisen itkiessä vieressäni, en saa koskaan nähdä lapseni kasvavan ja kehittyvän. En saa koskaan nähdä että minkälainen minun ja rakkaan puolisoni lapsi olisi - miltä näyttää, sinun korvat ja minun silmät ja mummun nenä. En koskaan.

Ehkä sen oli tarkoitettu menevän näin, kai se on yritettävä ymmärtää ja luottaa siihen että olen muuta varten täällä. Minusta ei olisi äidiksi. En uskalla edes haaveilla adoptiosta. Se tuntuu loukkaavalta että jos minua ei kerran ole tarkoitettu olemaan äiti, niin miksi minun väkisin pitäisi maksaa lapsesta jotta saan kokea sen. Se olisi itsekästä. Se olisi itsekästä riistää lapsi biologisilta vanhemmilta. Vaikka tekisin kaikkeni antaakseni hyvän alun elämälle, en usko että rakkaus riittää lapsen näkökulmasta. Tarkoitan sitä, että jos lapselta kysytään niin se on ennemmin biologisen äidinsä luona. Vaikka olosuhteet olisivatkin huonot. Saisin vain enemmän surua jos joudun menettämään myös adoptiolapsen.

Eli minusta ei tule äitiä.

 

Olisi aika lapsettomuuspolille, taas pitäisi jaksaa kertoa kaiken uudelleen uudelle lääkärille, joka kauhistelee; että olenpas vaikea tapaus, pitää konsultoida muita, inhoan sitä! Inhoan kuulla kuinka pitää kutsua useampi lääkäri ällistelemään että niin nuori, ja kovia olet joutunut kokemaan. Ei yhtään kiva.

Nainen kun on, niin lapsiasiat ovat mielessä aina, aina, halusit tai et. Tässä joskus tulee sitten ajateltua että oliskohan sitä oikeasti tosi huono äiti, että siksikö en saa lapsia, koska olisin tosi huono äiti. Tuollaisten ajatusten varjolla mustaa mielensä ja itsetuntonsa, huomaan ajattelevani että mitäköhän tuo ajattelee kun pidän sen vauvaa sylissä- varmaan että se tietenki kohta puottaa sen tai jotain muuta, ajattelen ettei kukaan luota siihen että olisin hyvä äiti koska en saa omaa vauvaa. Kaikkea sitä joutuu ajattelemaan.

Tuntuu kurjalta aloittaa hoidot alusta, tunteineen ja pettymyksineen. Mikään ei ole niin rankkaa kuin toivoa ja pettyä, aina vain uudelleen, ja se epätoivo joka iskee on jotain niin kammottavaa että tuntuu että kädet tärisee jo ajatuksestakin. Mutta näin sen on mentävä.. Minun on saatava käydä hoidot läpi- niin että joka ainoa keino on kokeiltu.. 

 

 

Olen niiiin kyllästynyt, miten tämä lapsettomuus voi viedä koko elämän mennessään, lupaa kysymättä.. ei kukaan koskaan kertonut että raskaus voi keskeytyä ilman vuotoa, että niitä voi tulla useampia ja että sinusta vielä löytyy syy, syy- onhan vanhempanikin saaneet lapsia, mistä minun syy tuli, ei kukaan varoittanut. Eikä kukaan kertonut että ne raskaudetkin voivat loppua, hups, varoittamatta ei enää näy kahta viivaa, että et edes onnistu saamaan keskenmenoja, mikä se sellainen nainen on, joka ei pysty edes saamaan keskenmenoja enää..

Miten lapsettomuus voi myrkyttää mielen niin totaalisesti, mistä ne mustat ja synkät ajatukset oikein tulee, ja onko niitä oikeus tuntea, taikka sanoa ääneen.. miten ja kenelle voit puhua, onko ihmisiä jotka ei pidä hulluna kun annat surun vyöryä esiin, ja tunnustat- kuinka mielettämän paha sulla on olla.. ja kuinka tuntuu ettei löydy mistään ulospääsyä, maailma on aina vai pimeämpi paikka elää, ja huomaat jossain vaiheessa miettiväsi että onko aurinkoa edes olemassa.. 

Valitseeko jumala meistä ne jotka saa lapsia ja ketkä ei, tai no tottakai se valitsee, mutta millä kriteerein? Ne- jotka mustaavat elämänsä, eivät jaksa nousta vapaalla sängystä ylös, ei jaksa enää siivota eikä pyykätä, jolla unohtuu ruoka mielestä ja jotka unohtaa sen miten hymyillään saatika sitten nauretaan. Ihmiset jotka katkeroituu- heistäkö tulee lapsettomia?

Vai valitseeko jumala ne, jotka lähtevät aamuisin töihin, kampaavat hiuksen virheettömäksi, ja luovat kasvoille onnellisen hymyn. Jotka jatkavat elämää, jotka surevat silloin kun siltä tuntuu, mutta jotka jaksavat aina löytää sieltä positiivisia asioita, niitä joita sanotaan vahvoiksi, heistäkö tulee lapsettomia?

Ei- ei taida olla kriteerejä, sen olen huomannut että tuttavapiirissä on usein vain yksi lapseton- jotta sinun olisi pakko tutustua uusiin ihmisiin, ja ettet pääsisi liian helpolla, ajattele nyt jos koko nuoruudenaikainen kaveriporukka jäisi ilman lapsia, se olisi ihan liian helppoa, ihan jo vertaistuen kannalta.. eli sen huomion olen tehnyt. Ja olen vannonut ystävilleni että tottakai he saavat lapsia kun haluavat, tässä porukassa minä olen jo lapseton. - Eli olette turvassa ystäväni!

Onhan maailmassa niin ihania asioita, eikä lapsettomuus kuulema kaada elämää, ei riko pohjaa eikä revi ihmistä tuhansiksi paloiksi niin etteikö sieltä jaksaisi nousta- viisaat sanovat että siitäkin pääsee yli, jonain päivänä sitä pitäisi kuulema olla onnellinen. Ja onhan se totta, jatkuuhan elämä niilläkin jotka lapsia saavat, ei se pysähdy siihen.. miksi ei sitten voisi jatkaa elämää myös lapsettomana.. niin.. kumpa osaisin vastata siihen joku päivä..

Kukaan ei ole koskaan sanonut ettenkö voisi lapsia saada- eli syytä siihen etten enää raskaudu ei ole...tai onhan siihen varmasti jokin syy, sellainen mitä lääketiede ei osaa selittää.. sellainen johon me ihmiset emme voi vaikuttaa, se tulee se lapsi luomusti tai hoidoilla vain jos on tullakseen, ei kukaan voi taata minulle että olisin joskus äiti vaikka teoriassa sen pitäisi olla mahdollista.. mutta minä TIEDÄN.. tiedän.. ettei minulle suoda sitä iloa, haluan silti yrittää kaikki keinot jotta voin sanoa itselleni että olimpas oikeassa..