Olisi aika lapsettomuuspolille, taas pitäisi jaksaa kertoa kaiken uudelleen uudelle lääkärille, joka kauhistelee; että olenpas vaikea tapaus, pitää konsultoida muita, inhoan sitä! Inhoan kuulla kuinka pitää kutsua useampi lääkäri ällistelemään että niin nuori, ja kovia olet joutunut kokemaan. Ei yhtään kiva.

Nainen kun on, niin lapsiasiat ovat mielessä aina, aina, halusit tai et. Tässä joskus tulee sitten ajateltua että oliskohan sitä oikeasti tosi huono äiti, että siksikö en saa lapsia, koska olisin tosi huono äiti. Tuollaisten ajatusten varjolla mustaa mielensä ja itsetuntonsa, huomaan ajattelevani että mitäköhän tuo ajattelee kun pidän sen vauvaa sylissä- varmaan että se tietenki kohta puottaa sen tai jotain muuta, ajattelen ettei kukaan luota siihen että olisin hyvä äiti koska en saa omaa vauvaa. Kaikkea sitä joutuu ajattelemaan.

Tuntuu kurjalta aloittaa hoidot alusta, tunteineen ja pettymyksineen. Mikään ei ole niin rankkaa kuin toivoa ja pettyä, aina vain uudelleen, ja se epätoivo joka iskee on jotain niin kammottavaa että tuntuu että kädet tärisee jo ajatuksestakin. Mutta näin sen on mentävä.. Minun on saatava käydä hoidot läpi- niin että joka ainoa keino on kokeiltu..